3.12.2021
Kunniamaininnalla palkittu Joni on työskennellyt Servican apuvälinepalveluissa vuodesta 2013, jolloin Kuopion kaupungin terveyskeskuksen apuvälinepalvelut siirtyivät Servicalle.
Asiakkaamme kuvasivat Jonin asiakaspalvelutaitoja seuraavasti:
Jonilla on vankka ammattitaito ja hänen kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä. Asiakkaan ja yhteistyökumppanin tarpeet ovat hänelle aina etusijalla. Hän on palvelualtis ja löytää aina tilanteeseen sopivan ratkaisun. Hän on aina positiivinen ja hymyileväinen, todellinen asiakaspalvelija.
Joni kertoo, että tyytyväisestä asiakkaasta jää hyvä mieli itselle.
-Asiakkaitani ovat KYSin ja kaupungin apuvälinelainaamon väki, minä toimin pääasiassa kaupungin asiakkuudessa. Teen asiakaspalvelutyötä puhelimitse sekä kotikäyntejä asiakkaiden luona palvelutaloissa ja yksityiskodeissa. Asiakkaiden luona tehdään yhteistyötä apuvälinepalvelujen henkilöstön, fysioterapeuttien ja kuntohoitajien kanssa. Jotkut asiakkaat ovat tulleet vuosien aikana hyvinkin tutuiksi ja jatkuvasti tulee sitten myös uusia asiakkaita, jotka tarvitsevat palvelujamme.
Joni kertoo, että hänen työnsä perustuu suurelta osin siihen, että pystyy kuuntelemaan asiakasta.
-On tärkeää pystyä luovimaan asiakastarpeen ja toteutettavissa olevien mahdollisuuksien välillä. Tyytyväisestä asiakkaasta jää hyvä mieli, kun pystyy palvelemaan ja löytämään asiakkaan tarpeeseen yksilöllisen ratkaisun. Työssä onnistumisessa on tärkeässä roolissa hyvä työyhteisö ja työkaverit, joiden kanssa mietitään ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Uudet ajatukset esim. uusilta työntekijöiltä ovat aina tervetulleita.
-Olen pitänyt tästä työstä alusta alkaen ja tykkäänkin kovasti ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta. Jokainen päivä on erilainen, vaikka työ sinällään samantyyppistä onkin, toteaa Joni.
Alla näet uutisemme viimeisen kuuden kuukauden ajalta:
27.9.2023 Ruokalistat ovat saaneet positiivista palautetta Suonenjoella
18.9.2023 Hävikkiä ehkäistään Servicalla monin tavoin
25.8.2023 Elokuun uutiskirje on julkaistu
15.8.2023 Ylijäämäruoan myynti on alkanut jälleen
24.7.2023 Anna hoitaa Neulasen päiväkodin tehtäviä pitkällä kokemuksella
11.7.2023 Harjulan viemärisaneeraus valmistui neljä kuukautta etuajassa
28.6.2023 Iisalmen välinehuollossa työskentelee pieni ja tiivis porukka
20.6.2023 Servica Oy:n käynti- ja postiosoite on muuttunut
15.6.2023 Kesäkuun uutiskirje on julkaistu
31.5.2023 Sonkajärvellä kaikki tuntevat toisensa ja yhteistyö sujuu hyvin