4.2.2021
Kuukausi laatupäällikön tehtävässä takana – mitä kuuluu Tuire?
Servicassa aiemmin kehittämispäällikkönä toiminut Tuire Puranen siirtyi 1.1.2021 alkaen laatupäälliköksi, jonka tehtäviin kuuluu mm. ISO9001 perusteisen ja Servican strategiaa tukevan toimintajärjestelmän sekä varautumiseen liittyvien velvoitteiden varmistaminen ja toimintatapojen kehittäminen sekä vastuullisuusasioiden edistäminen organisaatiossa. Kysyimme Tuirelta kuulumisia muutaman viikon kokemuksen jälkeen.
Miksi kiinnostuit ja hait laatupäällikön tehtävään?
Kiinnostuin laatupäällikön tehtävästä, koska haluan olla kehittämässä Servican toimintaa saadun palautteen sekä toiminnan jatkuvan arvioinnin perusteella. Tänä päivänä toiminnan laatu sekä laadunhallinta ovat keskeisiä tekijöitä organisaatioiden toimintaedellytyksille sekä kilpailukyvylle. Laatutyön lisäksi varautumisen ja vastuullisuuden koordinointi tekevät tästä työtehtävästä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Laatupäällikön vastuulla olevissa tehtävissä minua innostaa ihmisten kanssa toimiminen ja asioiden eteenpäin vieminen. Haluan myös edelleen työskennellä kehittämistiimin mukavassa porukassa.
Miten työ on käynnistynyt?
Alkuvuosi on mennyt vielä uusiin asioihin perehtymisessä ja tehtäväkokonaisuuksien aikatauluttamisella eteenpäin. Hyvällä perehdytyksellä on tosi suuri merkitys ja itse koen saaneeni juuri minun työtehtäviini räätälöidyn perehdytyksen esimieheltä ja kollegoilta. Hyvällä ja odottavalla fiiliksellä mennään!
Mitä odotat uudelta työltäsi?
Sain hyvän evästyksen some-kaverilta aloittaessani tässä tehtävässä: ”Muista, että laatu on ilmaista, mutta virheet maksavat. Toisaalta virheet ovat mahdollisuus oppia.”
Haluan laatupäällikön roolissa olla organisaation sisäinen valmentaja, joka tulee ja opastaa työyhteisöjä näkemään kehittämisen kohteita ja nivomaan laadun kehittämisen kaikkeen tekemiseen. Haasteita, vauhtia ja mielenkiintoisia tilanteita on varmasti edessä.
Miten olet päätynyt nykyiseen tehtävääsi?
Olin Kuopion Aterialla ruokapalvelutyöntekijänä ja sitten ravintolapäällikkönä. Työskentelin välillä ruokapalvelupäällikkönä Keski-Suomessa. Olen ollut Servicassa sen perustamisesta lähtien, ensin ruokapalvelun ja sitten hallinnon kehittämistehtävissä. Työtehtävät ovat vaihtuneet vuosien varrella, minkä olen kokenut työn vaihtelevuutena ja monipuolisuutena. Olen tällainen ikuinen oppija: olen vuosien varrella suorittanut työn ohessa kaksi YAMK-tutkintoa ja ammatillisen opettajan opinnot.
Miten rentoudut ja palaudut työstä?
Vapaa-ajalla minua ulkoiluttaa perheemme Iisa-labradorinnoutaja. Myös vesijuoksu on minulle mieluinen liikuntamuoto. Mökki on tärkeä vapaa-ajanviettopaikka, ja meidän perheen mökkikausi alkaakin aikaisin keväällä ja päättyy myöhäiseen syksyyn. Tykkään puuhastella pihahommia ja käydä sienessä. Ja vanhan mökin kunnostamisessa riittää aina tekemistä.
Tässä tänään, mitä tulevaisuudessa?
Oppiminen on matka, joka ei pääty koskaan. Näin minä olen sen ajatellut. Ja nautin tästä matkasta. Oman ammatillisen osaamisen ja kehittymisen kautta avautuu uusia verkostoja ja mahdollisuuksia. ”En tarkoita, että kaikkea pitäisi käydä kokemassa ja elää kuin viimeistä päivää. Vaan elää kuin ensimmäistä päivää: uteliaana ja avoimena, innoissaan maailmasta ja kaikesta mitä tapahtuu.”– Karita Mattila
Alla näet uutisemme viimeisen kuuden kuukauden ajalta:
27.9.2023 Ruokalistat ovat saaneet positiivista palautetta Suonenjoella
18.9.2023 Hävikkiä ehkäistään Servicalla monin tavoin
25.8.2023 Elokuun uutiskirje on julkaistu
15.8.2023 Ylijäämäruoan myynti on alkanut jälleen
24.7.2023 Anna hoitaa Neulasen päiväkodin tehtäviä pitkällä kokemuksella
11.7.2023 Harjulan viemärisaneeraus valmistui neljä kuukautta etuajassa
28.6.2023 Iisalmen välinehuollossa työskentelee pieni ja tiivis porukka
20.6.2023 Servica Oy:n käynti- ja postiosoite on muuttunut
15.6.2023 Kesäkuun uutiskirje on julkaistu
31.5.2023 Sonkajärvellä kaikki tuntevat toisensa ja yhteistyö sujuu hyvin