22.12.2022
Haastattelimme ensimmäisenä viime viikolla palkituista Servican vuoden 2022 asiakaspalvelijoista eniten ääniä saanutta Matti-Pekka Liukkosta.
Matti-Pekka on työskennellyt Servicassa vasta hiukan alle vuoden, mutta on jo tänä aikana tehnyt iloisella palveluasenteellaan vahvan vaikutuksen asiakkaisiin. Hän on työskennellyt Hatsalan ja Kasarmin alueiden kiinteistönhoidossa tammikuusta alkaen ja sitä ennen toiminut kiinteistönhoitoalan muissa töissä seitsemän vuoden ajan.
-Päivittäisessä työssäni asiakkaitani ovat koulun henkilökunta kokonaisuudessaan ja koen, että työssäni on tärkeää toteuttaa heidän tarvitsemansa palvelut nopeasti ja laadukkaasti sekä pitää heidät ajan tasalla tilanteesta.
Sosiaaliselle ja perusluonteeltaan auttavaiselle Matti-Pekalle asiakaspalvelu on helppoa ja luontevaa.
-Ei siinä mitään taikatemppuja tarvita, ihan omana itsenäni toimin. Hyvillä käytöstavoilla ja kun toimii tasapuolisesti asiakkaita kohtaan, niin pärjää hyvin. Onnistumisen tunnetta saan siitä, kun saan palveltua asiakkaan nopeasti ja asiakkaasta näkyy tyytyväisyys tekemääni työhön.
Matti-Pekka on tyytyväinen siihen, että työ on monipuolista ja vaihtelevaa, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Hän pitää tärkeänä myös, että koululla on hyvä yhteishenki koko henkilökunnan kanssa.
-Kerran tulin rehtorin huoneesta ulos ja käytävällä oli monta opettajaa. Sanoin, että enpä ole ollut rehtorin puhuttelussa sitten yläasteen. Hyvät naurut saatiin siitä, kertoo Matti-Pekka mukavista sattumuksista työssään.
Alla näet uutisemme viimeisen kuuden kuukauden ajalta:
27.9.2023 Ruokalistat ovat saaneet positiivista palautetta Suonenjoella
18.9.2023 Hävikkiä ehkäistään Servicalla monin tavoin
25.8.2023 Elokuun uutiskirje on julkaistu
15.8.2023 Ylijäämäruoan myynti on alkanut jälleen
24.7.2023 Anna hoitaa Neulasen päiväkodin tehtäviä pitkällä kokemuksella
11.7.2023 Harjulan viemärisaneeraus valmistui neljä kuukautta etuajassa
28.6.2023 Iisalmen välinehuollossa työskentelee pieni ja tiivis porukka
20.6.2023 Servica Oy:n käynti- ja postiosoite on muuttunut
15.6.2023 Kesäkuun uutiskirje on julkaistu
31.5.2023 Sonkajärvellä kaikki tuntevat toisensa ja yhteistyö sujuu hyvin