Olen ruokapalvelutyöntekijä lounasravintola Kaarteessa KYSillä.
Olen koulutukseltani restonomi.
Olen siirtynyt Kuopion aterialta Servicalle. Aloitin Kuopion Aterialla vuonna 2008 ja olen työskennellyt siitä lähtien palveluvastaavana ja ruokapalvelutyöntekijänä eri päiväkotien keittiöissä sekä lounasravintoloissa.
Parasta työssäni ovat monipuoliset työtehtävät sekä mukavat työkaverit. Pidän erityisesti työssäni asiakaspalvelusta.
Työyhteisööni kuuluvat Kaarteen työntekijöiden lisäksi myös muut KYSillä työskenteleviä servicalaisia.
Olen Servicalla töissä, koska tykkään työskennellä ruoka-alalla ja työajat ovat sopivat ns. ruuhkavuosia elävälle.
Työssäni auttaa jaksamaan työpaikan hyvä ilmapiiri sekä kuntoilu vapaa-ajalla.
Meillä on vain tämä yksi elämä, eletään se siis täysillä.
“Parasta työssäni ovat asiakkaat ja reipas tekemisen meininki.”
Ruokapalvelutyöntekijä osallistuu ruoanvalmistukseen, ruoan tarjoiluun, keittiön tilojen puhtaanapitoon sekä astiahuoltoon. Työssä tarvitaan joustavuutta ja asiakaspalvelu on tärkeä osa ruokapalvelutyöntekijän toimenkuvaa. Asiakkaan palvelun tarve kohteessa määrittää ruokapalvelutyöntekijän työajan, joka voi olla päivä- tai vuorotyötä.
Kuopion alueella lounasravintolamme sijaitsevat kaupungintalolla, valtuustotalolla ja Savotalolla sekä Servican päätoimipaikassa Leväsentie 3:ssa. KYSin kiinteistössä lounasravintolapalveluja tarjotaan Hilimassa ja Kaarisairaalan ala-aulassa sijaitsevassa Kaarteesssa, joka on Servican uusin lounasravintola. Lounasravintoloidemme palveluvalikoimaan kuuluu lounas- ja kahviopalvelut sekä kokous- ja tilaustarjoilut. Lounasravintoloihimme ovat tervetulleita kaikki kiinteistöissä asioivat asiakkaat.