13.11.2023
Kuka olet ja tehtävänimike?
Suvi Väisänen, Compliance-puolen Business Controller
Mikä on toimenkuvasi Servicassa?
Näkyvin yksittäinen työtehtäväni on huolehtia lakisääteisen yhtiötasoisen raportoinnin toteutumisesta asianmukaisesti. Perinteisesti se on tarkoittanut tilinpäätöstä, mutta viimeaikaisten EU-linjausten myötä myös kestävyysseikkoja aletaan raportoida samaan tapaan kuin taloustietoja tähän mennessä tilinpäätöksessä. Juuri nyt kestävyysseikkojen raportoinnin saattaminen sääntelyn edellyttämälle tasolle onkin työllistänyt minua merkittävästi.
Lakisääteisen raportoinnin toteutumiseen liittyen työskentelen melko paljon myös yhtiö- ja verolainsäädännön parissa. Osakeyhtiö on omanlaisensa juridinen eläjä ja tietyt ”hallintohumpat” pitää vetää läpi, jotta kaikki menee kuten pitääkin. Lähimpiä työkavereitani huvittaa hieman intohimoinen suhtautumiseni ”Osakeyhtiölaki I – kommentaari”-teokseen, mutta siitä löytyy ratkaisu moniin minun pöydälläni oleviin haasteisiin.
Huolehdin osaltani vakuutusturvan ajantasaisuudesta ja tarvittaessa neuvon vakuutuksiin liittyvissä asioissa. Suoritan myös sisäistä tarkastusta
Työni on pitkälti sellaista, jonka ei kuulukaan näkyä – esimerkiksi osakeyhtiölainmukainen päätöskaari on asia, jonka ei pidäkään näkyä kaikille yhtiön työntekijöille päivittäiseen tekemiseen, mutta sen pitää olla taustalla kunnossa, jotta Servica voi yhtiönä toimia.
Mistä sinut löytää työyhteisössä, missä sinuun voi törmätä, sekä millaisissa asioissa sinun puoleen voi kääntyä?
Kotipisteeni on Saaristokatu, mutta olen melko liikkuvaista sorttia – menen sinne minne työt milloinkin vievät. Varmin tapa houkutella minut paikalle on asettaa esille suklaata – saavun kyllä osingoille jossain vaiheessa.
Yleisimmin minulle tulevat yhteydenotot koskevat vakuutuksia tai yleistaloudellisista asioista.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Olen intohimoinen teenjuoja, lempipuuhaani on valmistaa kuppi teetä ja nauttia se rauhassa. Pidän myös lukemisesta ja neulomisesta. Silloin tällöin minut voi myös tavata kävelyiltä tai uimahallista. Juoksemassa minut näkee vain silloin kun leikki-ikäinen lapseni on päässyt karkuun ja hänet täytyy saada kiinni.
Alla näet uutisemme viimeisen kuuden kuukauden ajalta:
27.11.2023 Servica tekee kiinteistöauditointeja Pohjois-Savon hyvinvointialueen kiinteistöille
22.11.2023 Asiakastyytyväisyyskyselyt käynnissä – vastaa 22.11. – 8.12.2023
16.11.2023 Rautavaaralla yhteistyö ja kommunikaatio sujuu hyvin
14.11.2023 Varkaudessa järjestettiin makuraati yläkoululaisille
13.11.2023 Työntekijätarina – Suvi Väisänen, Business Controller
27.10.2023 Lokakuun uutiskirje on julkaistu
18.10.2023 Tavoitteena yhtenäisen datan laajempi hyödyntäminen ja ennustettavuuden kehittyminen
9.10.2023 Kiinteistöpalvelujen asunnon muutostyöt ja käyttäjäpalvelut laajentuivat hyvinvointialueen myötä
27.9.2023 Ruokalistat ovat saaneet positiivista palautetta Suonenjoella
18.9.2023 Hävikkiä ehkäistään Servicalla monin tavoin