12.12.2019
2019 SERVICALAINEN ASIAKASPALVELIJA
Vuoden asiakaspalvelija on varastotyöntekijä Merja Kaikkonen, joka on tehnyt alan töitä jo yli 30 vuotta. Keskusvarastolla hän aloitti vuonna 2007 ja viimeiset viisi vuotta hän on toiminut siellä asiakaspalvelutehtävissä.
Asiakkaamme kuvasivat Merjaa asiakaspalvelija-äänestyksessä seuraavasti: Merja on ystävällinen, iloinen ja selvittää asian kuin asian. Merja hoitaa keskusvaraston asiakaspalveluasiat alusta loppuun luotettavasti ja joutuisasti. Ei ole asiaa keskusvarastolla asioidessa mitä Merja ei selvittäisi ja ilmoittaisi miten asia on. Huippu ammattilainen alallaan!
Kysyimme Merjan ajatuksia asiakaspalvelusta ja vähän muustakin.
1. Ketkä ovat asiakkaitasi?
Asiakkaani ovat kouluilla, terveydenhuollon puolella ja KYSillä sekä tietenkin servicalaiset eri palveluissa.
2. Mikä on mielestäsi tärkeintä hyvässä asiakaspalvelussa?
Asiakkaan kuunteleminen, opastaminen ja auttaminen.
3. Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on se, että minulla on hyvä päivä melkein joka päivä. Totta kai niitä huonompiakin päiviä ja haasteellisimpia asiakastilanteita joskus tulee, mutta onneksi erittäin harvoin. Silloin pitää vain mennä luovimalla eteenpäin.
4. Tuleeko mieleen jokin erityisen mukava asiakaskohtaaminen?
Erityistä ei nyt tule mieleen, mutta kyllä kiitokset hyvin hoidetusta työstä aina lämmittävät kovasti. Joskus saan sähköpostin, jossa on ruusuiset kiitokset, mikä tuntuu mukavalle.
5. Tuleeko mieleesi jokin haastava asiakaspalvelutilanne ja miten sellaisen hoidat?
Asiakas soitti ja oli hyvin harmissaan siitä, että hänen tilaustaan ei oltu toimitettu. Kun sitten aloimme tutkia asiaa, hän ei ollut muistanut lähettää tilausta. Kyllähän se jälkikäteen vähän hymyilytti.
6. Mikä tuo ilon elämääsi?
Lemmikit ja koira sekä puuhastelu arjen askareissa ja maaseudun rauhassa.
Alla näet uutisemme viimeisen kuuden kuukauden ajalta:
2.5.2024 Olemme mukana Taitaja2024 -tapahtumassa
16.4.2024 Servicalla positiivinen vaikuttavuus yhteiskuntaan – tuore selvitys sijoittaa Servican globaalisti parhaan kymmenen prosentin joukkoon
12.4.2024 Kansainvälistä välinehuollon päivää vietettiin 10.4.2024
8.4.2024 Lakot päättyneet – palvelutoiminta pystyttiin toteuttamaan asiakkaille
25.3.2024 Haluamme olla turvallinen, laadukas ja huoltovarma toimija
13.3.2024 Puhtauspalvelun laatua ja tehokkuutta lisäävä Sisu-tuotannonohjausjärjestelmä käyttöön KYSillä
6.3.2024 Servica on onnistunut toiminnassaan ja palveluissaan kokonaisuutena hyvin
5.3.2024 Mitä tänään syödään – kysely peruskoululaisille ja lukiolaisille
29.2.2024 Tiedote 29.2.2024: Kiuruveden vatsatautitapauksien lähteeksi varmistui porkkanaraaste
27.2.2024 Helmikuun uutiskirje on julkaistu