1.12.2021
Haastattelimme ensimmäisenä viime viikolla palkituista Servican vuoden 2021 asiakaspalvelijoista eniten ääniä saanutta Pirjo Niskasta.
Pirjo kertoo, että hän on työskennellyt KYSillä laitoshuollossa 23 vuotta samoissa tehtävissä, mutta työskennellen eri yksiköissä ja osastoilla. Röntgen-osastolla hän on ollut viimeiset 15 vuotta, jona aikana työtehtävät ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi.
-Päivittäisessä työssäni asiakkaitani ovat potilaat, röntgenhoitajat ja lääkärit. Mielestäni hyvä asiakaspalvelu perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja siihen, että yhteistyö toimii. Itse ajattelen, että on myös tärkeää osata toimia asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Meillä täällä röntgenosastolla yhteistyö on ollut saumatonta ja asioista sovitaan keskustellen, unohtamatta huumoria. Täällä on hyvä porukka ja töihin on aina ollut mukava tulla.
Pirjo pitää itsensä kunnossa liikkumalla monipuolisesti. Kesäisin työmatkat taittuu sähköavusteisella pyörällä, jolla kilometrejä kertyy noin 7000. Hän onkin osallistunut jo neljänä vuotena peräkkäin kilometrikisaan Servican joukkueessa. Jaksamiseen ja työssä viihtymisen vaikuttavat monet tekijät.
-Hyvä palaute on ollut kantava voima pitkin matkaa ja sitä tuleekin aina silloin tällöin. Sen voimalla jaksaa ja se tuo myös merkityksellisyyden tunnetta työhön. Tietysti lapset ja lapsenlapset ovat aarteita, jotka tuovat iloa elämääni.
Kaunis kiitos kaikille, joiden kanssa olen saanut työskennellä ja jotka äänestitte minua, päättää Pirjo iloisena.
Alla näet uutisemme viimeisen kuuden kuukauden ajalta:
27.9.2023 Ruokalistat ovat saaneet positiivista palautetta Suonenjoella
18.9.2023 Hävikkiä ehkäistään Servicalla monin tavoin
25.8.2023 Elokuun uutiskirje on julkaistu
15.8.2023 Ylijäämäruoan myynti on alkanut jälleen
24.7.2023 Anna hoitaa Neulasen päiväkodin tehtäviä pitkällä kokemuksella
11.7.2023 Harjulan viemärisaneeraus valmistui neljä kuukautta etuajassa
28.6.2023 Iisalmen välinehuollossa työskentelee pieni ja tiivis porukka
20.6.2023 Servica Oy:n käynti- ja postiosoite on muuttunut
15.6.2023 Kesäkuun uutiskirje on julkaistu
31.5.2023 Sonkajärvellä kaikki tuntevat toisensa ja yhteistyö sujuu hyvin