Servicalle työympäristötyön tunnustus

Servicalle myönnettiin työympäristötyön kunniakirja Työturvallisuuskeskuksen järjestämässä kansainvälisen työturvallisuuspäivän seminaarissa Helsingissä tiistaina 28.4.2026. Tunnustuksen myönsi Työturvallisuuskeskus ja sen ojensivat sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ja työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja Timo Koskinen.

Kunniakirjaa olivat vastaanottamassa Servicalta aluepäällikkö Sami Reponen, työsuojelupäällikkö Miika Aholainen ja varastotyöntekijä Pauli Tenhunen.

Tunnustus myönnettiin Servicalle pitkäjänteisestä, osallistavasta ja systemaattisesta turvallisuustyöstä. Työturvallisuutta on edistetty Servicalla jo pitkään, mutta vuonna 2024 aloitimme systemaattisen työturvallisuusohjelman ja toimintamallin, jota lähtivät testaamaan ensimmäisenä keskusvarasto, täyttöpalvelu ja välinehuolto. Hyvien tulosten myötä toimintamalli on laajennettu koko Servicaan.

– Arjessa näkyy, että työturvallisuusteot ovat kantaneet hedelmää. Palavereissamme käymme yhdessä läpi työturvallisuushavainnot ja niistä opitaan. Tavoitteena on puuttua havaintoihin ajoissa, ennen kuin työtapaturmia syntyy. Keskusvarastolla onkin kohta vuosi täynnä ilman työtapaturmia, kertoo keskusvarastolla työskentelevä Pauli Tenhunen.

Työturvallisuusohjelman myötä turvallisuushavaintoja tehdään aktiivisesti, sekä niitä käydään läpi yhdessä henkilöstön kanssa. Tapaturmataajuus on laskenut merkittävästi, tasolta 20 tasolle 6.

– Työturvallisuusohjelma on kannustanut ja innostanut koko Servicaa kehittämään työturvallisuutta systemaattisesti. Toimia on tehty ennenkin, mutta nyt niihin on saatu enemmän voimaa yhdessä, kommentoi työsuojelupäällikkö Miika Aholainen.

– Tämä oli todella hieno ja tärkeä tunnustus koko Servican henkilöstölle. Turvallinen työympäristö syntyy vain yhdessä: teoista, asenteista ja siitä, että jokainen uskaltaa ja näkee tärkeäksi nostaa esiin havaintoja ja kehitysideoita, kiittää aluepäällikkö Sami Reponen.

Lue lisää tunnustuksesta ja sen perusteista: https://ttk.fi/tietoa-meista/tyoymparistotyon-erityisansiomitali/